Kuoron esittely

Audite Helsingin Ruoholahdessa Kamarikuoro Audite aloitti toimintansa Vantaalla syksyllä 1992 Jani Sivénin johdolla ja se toimii osana Suomen Kuoro-opistoa ja Helsingin Konservatoriota. Kuoron tavoitteena on tehdä korkeatasoista musiikkia ja erityisesti kehittää kuorolle moni-ilmeinen sointi. Auditen ohjelmisto ulottuu barokkimusiikista nykymusiikkiin saakka.

Barokin ja erityisesti J. S. Bachin musiikki on alusta saakka kuulunut kuoron keskeiseen ohjelmistoon. Periodisoittimin toteutettu Johannes-passio 1998 sekä Bachin Jouluoratorion kolme viimeistä kantaattia 2000 edustavat yhteistyötä nykyisen Helsingin Barokkiorkesterin kanssa, ja kuoro toteuttaa ahkerasti J. S. Bachin teoksia myös muissa kokoonpanoissa sekä a capella. Audite on esittänyt myös useita wieniläisklassisen ja romantiikan ajan teoksia, kuten Duruflén Requiemin, Mendelssohnin Elias-oratorion, Mozartin messun Vesperae solennes de confessore sekä Beethovenin 9. sinfonian. Syksyllä 2001 vuorossa oli Mozartin Requiem sekä Helsingissä että Vantaalla.

Suomalainen kuoromusiikki on silti aina keskeisellä sijalla kuoron ohjelmistossa. Keväällä 1997 Audite kantaesitti Einojuhani Rautavaaran Vigilian uudistetun version ja tammikuussa 2001 Helsingin Konservatorion yhteisproduktiona Aulis Sallisen Elämän ja Kuoleman lauluja, jossa solistina oli Jorma Hynninen. Kuoron ensimmäinen tilausteos, Jukka Linkolan sävellys ”Elokuun yö” kantaesitettiin kuoron 10-vuotisjuhlassa marraskuussa 2002. Keväällä 2004 Audite kantaesitti Jani Sivénin säveltämän kuoroteoksen Fenestra Finnorum Villa Lantessa Roomassa. Kyseessä oli Suomen Rooman-instituutin 50-vuotisjuhlasävellys.

Kuoron monipuolinen oopperaproduktioiden historia ulottuu Herman Rechbergerin Laurentius-oopperasta Vantaan Pyhän Laurin kirkon 500-vuotisjuhlilla syksyllä 1994 Jani Sivénin oopperan Troijan naiset kantaesitykseen 2002 sekä Puccinin Edgarin konserttiversion Suomen kantaesitykseen 2005. Syksyllä 2008 Audite kantaesitti Jani Sivénin oopperan Abelard ja Héloïse, joka oli syyskuussa 2008 viisi vuotta täyttäneen Sellosalin tilausteos. Oopperalla juhlistettiin samalla Espoon kaupungin 550-vuotisjuhlavuotta. Se toteutettiin yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan sekä Helsingin Konservatorion kanssa.

Audite on julkaissut kaksi omaa levyä. Vuonna 1997 julkaistu Joy sisältää englanninkielisiä joululauluja, ja syksyllä 2005 julkaistu Sacrum tarjoaa 1900-luvulla sävellettyä kirkkomusiikkia.

Audite esiintyy säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Joulukuussa 2009 kuoro matkaa konsertoimaan Lontooseen.

UUTISIA

Audite hakee uusia laulajia

Lue lisää...

KONSERTTIKALENTERI